18.1.2022
Viime viikon loppupuolella padelskeneä seuraava yleisö saattoi huomata hyvinkin mielenkiintoisen esittelyvideon sosiaalisessa mediassa. Padel Group julkaisi suuria uutisia uudesta hallihankkeestaan Turun Vähäheikkilän alueelle.

-Keskuksessamme tulemme erityisesti panostamaan premium arvolupaukseemme, minkä johdosta koko keskus on suunniteltu padel edellä. Haluamme, että keskuksemme on paikka, missä asiakas haluaa viettää aikaa, kommentoi Padel Groupin osakas Paavo Koivisto.
Padel Groupin tavoitteena on rakentaa premium-tason halli, jollaista ei muualta Suomesta eikä pohjoismaista löydy. Tähän kompleksiin liitetään myös kunnianhimoinen tavoite tuoda maailman johtavin ammattilaispadelkiertue World Padel Tour Suomeen. Tuleva hanke on jo herättänyt kosolti kiinnostusta myös Suomen rajojen ulkopuolella. Uudesta hallista tulee löytymään myös noin 300 hengen katsomo.
Tavoite itse lajin kehittämisessä on myös kunnianhimoinen, sillä Padel Group haluaa olla mukana kasvattamassa lajia mukaan olympialaisiin. Uudet laadukkaat puitteet toki antavat hyvän potkun tämän kaltaiselle tavoitteelle osana suomalaisen padelin kehitystä, joka on jo nyt ottanut isoja askelia viime vuosien aikana.
-Tavoitteenamme on olla pohjoismaiden johtavin padelkeskus, mikä on tarkoitettu kaikille, niin nykyisille kuin uusillekkin padelisteille. Olemme seuranneet tiiviisti padelin kehittymistä muissa pohjoismaissa ja haluamme ollaa mukana nostamassa Suomen padelin tasoa samalle tasolle kuin esimerkiksi Ruotsissa.
Turkuun avautuva keskus tarjoaa 6400 nelimetriä tilaa ja kätkee sisäänsä 13 padelkenttää, kuntosalin, sauna- ja konferenssitilat, useamman golfsimulaattorin, pro-shopin sekä ravintolan. Padel Groupin takana on yhteensä viiden nuoren ammattilaisen ryhmä, joiden yhteinen intohimo on padel. Herrat tuntevat toisensa entuudestaan armeijasta, kauppakorkeakoulusta sekä aikaisemmista liiketoimista toisessa padelhallihankkeessa Porvoossa.
Kyseisen projektin tarkkoja rakennuskustannuksia ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta luvun voidaan olettaa liikkuvan useissa kymmenissä miljoonissa euroissa. Jo pelkästään muutaman tuhannen euron neliöhinta tontista nostaa hinnan useaan miljoonaan euroon. Tähän päälle tulevat sitten vielä toiminnan pyöritäämiseen tulevat varusteet, joten hinnan voi odottaa nousevan entisestään.
Vähäheikkilän sijainti tulee olemaan melko ihanteellinen, sillä sen viereen on para-aikaa rakentumassa aivan uusi asuinalue (Pihlajaniemi). Keskuksen rakennustyöt on määrä aloittaa kuluvan kevään aikana, sillä hallille on jo myönnetty rakennuslupa. Pelikäyttöön tämä premium-padelklubi tullaan näillä näkymin vihkimään keväällä 2023.
-Meillä on erinomainen sijainti sekä uskomme, että laadukkailla puitteilla ja hyvällä palvelulla pärjää aina. Ajattelutapamme on, että emme ajattele muita toimijoita kilpailijoina, vaan mahdollisuuksina kehittää toimintaa yhdessä eteenpäin.