Mun tennismatka lapsuudesta tähän päivään

Published Categorized as Tennis & Wellnes by Veera Tagged No Comments on Mun tennismatka lapsuudesta tähän päivään

Vietin lapsuuteni Lahdessa Jalkarannassa, jossa suurin osa myös hyvistä ystävistäni asusti. Meillä oli turvallinen pieni lintukoto missä kasvoimme, leikimme pihoilla ja harrastimme. Tennis tuli kuvioihin jo hyvin nuorena. Aluksi kuljin lähinnä isäni ja veljeni perässä tennishallilta toiselle ja moni muistaakin minut Kisapuistossa “kiukuttelevana” pikkutyttönä, joka vihasi tennistä. Uskokaa tai älkää, mutta true story!

Jossain vaiheessa suunnilleen ala-asteiässä tämä kaikki kuitenkin muuttui ja oma into pelaamiseen syttyi. Suuri merkitys oli myös kavereilla, joiden kanssa harrastaminen oli hauskaa ja vietettiin paljon myös muuten aikaa yhdessä kentillä ja kenttien ulkopuolella. 12-vuotiaana pelasin ensimmäiset tenniskisani Vierumäellä. Melko myöhäiselllä iällä siis verrattuna nyky junnuihin, joista monet aloittavat kilpailemisen jo hyvin varhaisessa iässä (noin 7-9 -vuotiaana).  Tämän jälkeen se oli menoa, ja tennis olikin suuressa osassa elämääni ja täytti siitä eteenpäin niin viikot kuin viikonloputkin. Menestystä tuli juniorisarjoissa eri ikäluokissa ja pelaaminen oli hauskaa, vaikka teini-iässä kävin läpi myös vaikeampia aikoja “minäkuvani” kanssa taistellen. Pääsin myös edustamaan Suomea EM-kisoihin, Fed Cupiin ja monet kesät vietettiin Saksassa pelaten liigapelejä. Näiltä junnutennisvuosilta on jäänyt myös monia hyviä ystäviä, joiden kanssa ollaan edelleen tekemisessä.

Jenkkivuodet Coloradossa

Itselleni tennis on aina ollut harrastus ja en oikeastaan missään vaiheessa edes miettinyt ammattilaisuutta. Oikeastaan jo hyvin varhaisessa vaiheessa päätin, että haluan lähteä jenkkeihin yliopistoon lukion jälkeen pelaamaan ja opiskelemaan stipendillä seuraten veljeni jalanjälkiä. Pidin tätä hyvänä vaihtoehtona, koska se mahdollisti sekä opiskelun että pelaamisen hyvällä tasolla ja hyvässä organisoidussa systeemissä. Vietinkin 4 vuotta (vuodet 2004-2008) University of Colorado, Boulder -yliopistossa opiskellen ja pelaten täydellä stipendillä. Tämä oli ehdottomasti yksi hienoimmista, mutta myös raskaimmista kokemuksista elämäni aikana ja sen avaaminen tarkemmin vaatii ihan oman postauksen, josta tulen kirjoittamaan myöhemmin. Pienenä nippelitietona – opiskelin jenkeissä maantiedettä ja suoritin Suomessa Filosofian maisterintutkinnon kulttuurimaantieteestä. Sille alalle en sitten lähtenyt, mutta tulihan sekin tehtyä. 

Jenkkivuosien aikana ja heti sen jälkeen oli ehdottomasti parhaat pelivuoteni tenniksessä. Jenkeissä sain paljon matseja ja kasvoin henkisesti valtavasti. Käteen jäi myös kaksi tenniksen suomenmestaruutta, vuosilta 2007 ja 2009. Kilpaileminen alkoi kuitenkin pikku hiljaa hiipua Suomeen palattuani, vaikka pelasin vielä muutamia vuosia Tennisliigoja ja muita kisoja Suomessa ja yritin pitää kiinni tuosta rakkaasta harrastuksesta sen mitä pystyin.

Mietin myös kuumeisesti mitä halusin tehdä “isona”. Maantiede, vaikka mielenkiintoista onkin, ei kuitenkaan tuntunut oikein omalta jutulta. Päätin lähteä Jyväskylään Liikuntatieteelliseen opiskelemaan Sport Science & Management -maisteriohjelmaan. Vietinkin pari vuotta Jyväskylässä ja vielä 4kk:n opiskelijavaihton Texasissa. Nämä olivat ehdottomasti lemppari opiskeluvuosiani. Meillä oli mahtava opiskeluporukka Jyväskylässä täynnä samanhenkisiä urheilusta kiinnostuneita tyyppejä. 

Kesällä 2016 taisin kokeilla padelia ensimmäistä kertaa Hernesaaren rannassa ja se oli rakkautta ensi kokeilulla. Lajin kautta tapasin hienoja uusia ihmisiä ja pääsin heti kivasti mukaan toimintaan. Padelin yksi mahtavimmista piirteistä onkin juuri se, että kaikki ovat tervetulleita tasosta, iästä ja taustasta riippumatta. Padel on kulkenut siis matkassani mahtavana uutena harrastuksena tuosta kesästä asti. 

Minustako valmentaja?!

Pitkään taistelin myös sitä vastaan, että minusta ei sitten tule valmentajaa. Vähän niin kuin lapsena, kun vannoin että tennistä en ala pelaamaan, toistin tätä samaa itselleni pitkään että valmentajaa musta ei kyllä tule koskaan. Jos rehellisiä ollaan, niin koin sen hieman “nolona” ja sosiaalisesti en niin hyväksyttynä olla “vain” valmentaja, koska olinhan opiskellut vuosia yliopistossa. Jossain vaiheessa joitakin vuosia sitten annoin tälle kuitenkin mahdollisuuden aloittamalla GT:ssä ja sille tielle olen toistaiseksi ainakin osittain jäänyt. 

Mitä enemmän olen päässyt sisään tennisvalmennukseen ja nyt uutena myös padelin ohjaamiseen, sitä enemmän siitä olen myös oppinut tykkäämään ja oppinut paljon uutta. Onhan se ollut mahtavaa tehdä töitä lajin parissa mitä rakastaa ja missä kokee, että itsellä on myös paljon annettavaa. On hienoa päästä tekemään fyysisesti aktiivista työtä ja olemaan tekemisissä ihmisten kanssa. Ihmisten kanssa työskentelyn koen ehdottomasti omaksi vahvuudekseni. Olen sosiaalinen luonteeltani ja kaipaan ihmisiä ympärilleni. On myös ilo päästä tuottamaan hyvää fiilistä ja mieltä tenniksen ja liikunnan avulla muille ihmisille. Viikonloppuna Tennisliiton Naisverkoston ja valmentajien tapaamisessa pohdimme mm. juuri sitä mitä “supervoimia” valmentajana kenelläkin on. Itse koen omiksi “supervoimiksi” juuri vuorovaikutustaidot, helposti lähestyttävyyden, sosiaalisuuden ja energisyyden lajitaitojen lisäksi.

Valmentaminen on fyysisesti ja henkisesti raskasta siihen voi varmasti moni yhtyä. Valmentaminen on tietyllä tavalla kuin olisit kapellimestari, joka pyörittää showta. Olet esillä, johdat joukkoa ja olet alttiina myös arvostelulle jatkuvasti. Onneksi virheitä voi ja saa tehdä eikä kukaan ei niihin kuole. Tärkeää valmentajan työssä on mielestäni tehdä työtä omalla persoonallasi ja olla oma itsesi. Jokaisella meillä on omat vahvuutemme ja oma tyylimme ja se on vain rikkaus. 

Mitä tulevaisuudessa?

Tämä kulunut kevät leikkauksesta toipuessa on kuitenkin pistänyt miettimään vahvasti myös omaa jaksamista ja kropan kestävyyttä. Valmentaminen vaatii fyysisesti paljon ja kropan on oltava tiptop kunnossa, jotta työtä pystyy tekemään sillä intensiteetillä millä itse sitä haluan tehdä. Oma toiveeni ja haaveeni onkin, että valmennushommat olisi pienessä määrin mukana työviikossa, mutta olisi myös muita tulonlähteitä ja töitä mistä työviikko lopulta koostuisi. Olisi myös hienoa pystyä itse harrastamaan ja pelaamaan ja nauttia sekä tenniksestä että padelista myös harrastusmielessä.

Onneksi nykypäivänä mahdollisuuksia on monia ja yksi tie ei sulje muita ovia. Koko ajan oppii uutta, löytää uusia intressejä ja voi olla monenlaisia projekteja käynnissä samaan aikaan. Nykyään on myös yleistä tietynlainen “downgreidaus” työuralla. Ihmiset haluavat tehdä mielekästä työtä ja omille arvoille sopivaa työtä. Moni unelmoikin, että olisi mahdollisuus tehdä omasta intohimosta ja harrastuksesta työ. Padel uutena lajina esimerkiksi on luonut hurjasti uusia työpaikkoja ja avannut monille uusia työmahdollisuuksia, mikä on mahtava asia! Moni onkin uskaltanut hypätä oman unelman ja intohimon perään ja nostan kyllä suuresti hattua näille ihmisille!

“Your dream job does not exist you must create it.”

Leave a comment

Your email address will not be published.