”Ihana kamala kilpaileminen”

Julkaistu Kategoria(t): Tennis & Wellnes by Veera 1 kommentti artikkeliin ”Ihana kamala kilpaileminen”

Nyt mennään aiheeseen mikä on itselle todella henkilökohtainen ja samalla myös vaikea aihe käsitellä, mutta ajattelin että tämä on myös tärkeä aihe avata itseni kannalta ja varmasti moni muukin pystyy samaistumaan samankaltaisiin fiiliksiin. 

Pelasin viimeisen padelin kisamatsini elokuussa 2020, jolloin voitimme sm-kultaa parini Emman kanssa. Tämä oli siis kauan ennen polvileikkaustani, joka tehtiin vasta keväällä 2021. Polvi kuitenkin vaivasi jo noihin aikoihin ja päätin, että se saa jäädä viimeiseksi kisaksi ennen kuin saan jalkani kuntoon. 

Matka polven kanssa on ollut pitkä ja kivikkoinen ja epätoivo on meinannut iskeä monen monta kertaa. Samaan aikaan Suomen padel on mennyt höyryjunan lailla eteenpäin; kilpailutoiminta on kasvanut, pelaajamäärät nousseet huimasti, taso kasvanut sekä laajentunut ja pelaajat ovat sekä panostaneet että treenanneet hullunlailla. Tätä kun on seurannut vierestä, niin varmasti monet voivat ymmärtää, että ei ole ollut helppoa. 

Aloitin kilpailemaan 12-vuotiaana tenniksessä ja siitä lähtien läpi elämäni olen kisannut lähes aina. Kilpaileminen on itselle äärimmäisen rankkaa henkisesti, koska elän vahvasti tunteella ja vihaan häviämistä. Toisaalta tämä yhdistelmä on varmasti tuonut myös menestystä vuosien aikana niin tenniksessä kuin padelissakin. Kilpaileminen on kuitenkin todella henkisesti kuormittavaa, koska myös tunteet menevät vuoristorataa. Välillä itketään, välillä iloitaan, välillä suututaan ja välillä nauretaan ja kaikkea tältä väliltä. Nämä tunteet kuitenkin kuuluvat urheiluun todella vahvasti ja tämän 1,5 vuoden aikana olen jäänyt niitä myös kaipaamaan, koska mistään muusta elämässä ei oikein samanlaisia tunteiden vaihteluja ja vuoristoratoja saa. Urheilu on vahvasti tunnetta ja henkistä peliä ennen kaikkea itsensä kuin tietenkin myös vastustajan kanssa. 

Tämän pitkän tauon jälkeen oli hienoa päästä mukaan pelaamaan Padelliigan päätöskierrokselle ja finaaliviikonloppuun! Kiitos Team Padel House, kun pääsin mukaan geimeihin <3! Tämä joukkuemuotoinen kisaformaatti oli hyvä tapa päästä mukaan meininkeihin. Oliko palaaminen kisakentälle helppoa tämän pitkän tauon jälkeen? No ei todellakaan ollut! Voin sanoa, että ennen näitä viikonloppuja päässäni oli pelonsekainen tunne. Jännitin ja pelkäsin kestääkö jalka, jännitin pystynkö pelaamaan ja pärjäänkö enää millään tasolla, jännitin miten pysyn henkisesti kasassa ja paljon muuta. Omat pelimäärät ja treenimäärät ovat kuitenkin olleet aivan minimaalisia. Vaikka kuinka yritin olla itselleni armollinen ja tiedostaa faktat, niin kilpailutilanteessa nämä asiat helposti unohtuvat. Selvisin kuitenkin näistä viikonlopuista suht ehjin nahoin ja vaikka tunteet meni välillä yli ja jännitys purkautui, olen kuitenkin tyytyväinen että uskalsin hypätä mukaan. 

Kisaamista ei opi kuin kisaamalla ja häviämistä ei saa pelätä. Kilpaileminen opettaa ja antaa paljon, mutta se ei todellakaan ole helppoa. Toiset pystyvät käsittelemään ja parantamaan otteitaan kisatilanteessa ja toiset taas reagoivat toisella tavalla ja menevät kipsiin ja jännittävät. Hienointa näissä viikonlopuissa oli taas huomata kuinka paljon urheilu antaa ja mitä kaikkia tunteita se herättää! 

Jalan kanssa taistelu on vielä osittain kesken, joten se kuinka paljon tulen lähitulevaisuudessa kisaamaan on vielä täysin kysymysmerkki. Mennään viikko ja kuukausi kerrallaan ja katsotaan aina tilanteen ja fiiliksen mukaan! Tärkeintä olisi löytää oikeanlainen pelaamisen ja kilpailemisen ilo, jotta siitä hommasta pystyy nauttimaan täysillä ilman sen suurempia paineita ja odotuksia!

1 kommentti

  1. Voihan Veera, tänään just itse mietin varsinkin tuota itselle armollisena olemista, ainakin ajoittain. Kun vedän padelia, golfaan tai maalaan abstraktia taidettani niin ikinä ei sais mennä huonosti, pieleen tms….tai ainakin peleissä pitää hävitä hyvällä pelillä mutta ainahan se ei sitä oo. Tuon armollisuuden kun paremmin oppis niin ehkä sitä useammin sujuisi pelitkin paremmin…en tiedä mutta hyvä oli sun blogi. Tsemppii peleihin, Lauri

Kirjoita kommentti